And then you'll understand

Anonyymi pyys mua kertomaan miten mormoniuskonto näky arkielämässä, ja päätin sitten tehä siitä ihan kokonaisen postauksen. Toivottavasti tää valaisee edes hiukan niitä, jotka on ite menossa Utahiin, mormoniperheeseen tai on muuten vaan kiinnostuneita asiasta :)

 

Sunnuntaisin monet käy kirkossa 3h kerrallaan. Sinä aikana on jumalanpalvelus ja ehtoollinen, pyhäkoulu ja muita oppitunteja. Jumalanpalveluksen aikana lauletaan, kuunnellaan musiikkiesityksiä ja seurakunnan jäsenet pitävät puheita heille annetuista aiheista. Kirkossa on mukana koko perhe vauvasta vaariin. Miehet pukeutuvat mustaan pukuun ja naiset hameeseen/mekkoon, joka peittää polvet ja olkapäät.

Aamuisin ja iltaisin rukoiltiin yhdessä. Polvistuttiin lattialle rinkiin, ja joku perheenjäsen lausui rukouksen. Rukouksessa kiitettiin siunauksista ja toivottiin varjelusta perheelle ja läheisille, jotka sitä tarvitsevat. Rukous ei ollut mikään "valmis" isämeidän-rukouksen kaltainen, vaan enemmänkin "vapaata puhetta" Jumalalle. Sen lisäksi ruoka siunattiin ennen syömistä.

Kiroilu oli koko yhteisössä melko paheksuttua. Vaatteiden tuli olla "siveellisiä", eli ei liian lyhyitä hameita tai shortseja tai paljastavia kaula-aukkoja. Paljon kiroilua, väkivaltaa tai alastomuutta/seksiä sisältäviä tv-sarjoja ja leffoja ei katottu, käytetty minkäänlaisia päihteitä tai juotu kahvia.

Ainakin näin jälkeenpäin uskonnon vaikutuksen oon nähny siinä, että nuorena naimisiin meneminen on täysin normaalia. Osa mun kavereista Usassa on menny naimisiin mun lähdön jälkeen 18-19-vuotiaana. Sen lisäksi pojat ja jotkut tytöt lähtee yleensä lukion jälkeen 1,5-2 vuodeksi lähetysmatkalle, jonka aikana pyritään opettamaan uskoa muille.

Uskonto näkyy siis arkielämässä aika monessa jutussa, mut loppujenlopuks elämä siellä oli melko samanlaista kuin täälläkin. Noihin juttuihin tottui, ja niistä tuli osa munkin arkipäivää, eikä niihin osannu enää vuoden lopulla edes kiinnittää huomiota. Mikään ei ollut ylitsepääsemättömän omituista tai uutta.

 

Mä pelkäsin uutta uskontoa ennen lähtöä, mutta se pelko oli turha.  Mut otettiin paremmin vastaan ku oisin ikinä osannu kuvitella. Koskaan ei tullu sellanen olo, että uskontoa ois tuputettu mulle tai mua ois erityisemmin tuomittu eri uskontoni takia. Ihmiset oli tosi ymmärtäväisiä, ja aina huolehti, et mulla ei esim. kirkossa tullu sellanen olo, että oisin joutunu tekee jotain vasten tahtoani. Mun perhe oli kiinnostunu myös mun uskonnosta ja tuli mun mukana luterilaiseen kirkkoon, kun siellä kerran vuoden aikana halusin käydä.

 

Vuoteni aikana tosin sensuroin joitain juttuja omasta elämästäni ja kulttuuristani, koska tiesin, että ihmiset siellä eivät olisi ymmärtäneet niitä. En aina oikein tiennyt mitä ois pitänyt sanoa, sillä vaikka suurin osa ei tuominnutkaan, löytyi aina niitä, jotka eivät olleet yhtä avarakatseisia. Edelleen Suomeen palatessani piti miettiä, pitäiskö esim. facebookista piilottaa kuvat, joissa on alkoholia tai kirjotukset, joissa on kirosanoja. Päätin kuitenkin lopulta, että olen sellainen kuin olen. Kunnioitin siellä sen kulttuurin tapoja ja sääntöjä ja koitin ymmärtää niitä, ja nyt toivon niiltä ihmisiltä samaa: mun kulttuurin kunnioittamista ja ymmärtämistä.

 

Mä kävin kirkossa siksi, että se oli tärkeetä mun hostperheelle ja ne tärkeitä mulle. Halusin ymmärtää miksi ne uskoo mihin ne uskoo ja samalla osoittaa kunnioitusta niitä kohtaan. Sitä tekee asioita, joista ei itse tykkää niiden ihmisten puolesta, joita rakastaa, eikö? Ja onhan uskonto suuri osa kulttuuria, ilman siihen tutustumista olisin jättänyt suuren osan vuodestani kokematta. Loppujen lopuksi kirkko antoi paljon hyviä juttuja mun vaihtarivuoteen: pääsin osaksi ihan erilaista yhteisöä, opin ymmärtämään toisenlaista maailmankatsomusta, tutustuin ihmisiin ja opinpa jopa uusia asioita itsestäni.

 

Mun neuvona on, että kaikelle kannattaa olla avoin. Uskontoon ei tarvitse uskoa tai edes olla samaa mieltä sen opetusten kanssa, mutta sen tunteminen auttaa ymmärtämään kulttuuria. Kirkkoon kannattaa mennä mukaan, jos hostperhekin käy, ainakin kokeeksi. Jos se tuntuu vielä muutamankin kerran jälkeen kamalalta, väärältä tai ahdistavalta, voi aina todeta, että ei halua mennä enää uudelleen mukaan. Kun asian selittää kunnioittavasti, mitään ongelmia ei yleensä synny. Olethan silloin ainakin kokeillut.

 

Pitää myös muistaa puolustaa itseään. Kenelläkään ei ole oikeutta painostaa, syrjiä tai tuputtaa uskontoaan vaihtarille. Mitään, mikä ei tunnu hyvältä, ei tarvitse tehdä. Vaihtarilla on aina oikeus olla oma itsensä, uskontoa myöden.