Näin lopuksi en voi muuta sanoa, ku et vaihtoon lähtö oli yks mun parhaita päätöksiä ikinä. Helppoa se ei ollu, mut nyt oon niin kiitollinen itelleni, et kaikkien niidenki päivien jälkeen jollon idea lähdöstä kauhistutti ja ahdisti, mä uskalsin.
Vaihtovuosi on toistaseksi isoin muutos mikä mun elämässä on tapahtunu. Samalla kun kaikki mun ympärillä muuttu, mä muutuin. On vaikee sanoo et just tää ja tää mussa on nyt erilaista, ku ei se oo nii mustavalkosta. Nyt kuitenkin tunnen olevani tuhat kertaa itsevarmempi ja enemmän valmis kaikkeen, mikä tästä lähtien mun tielle tulee.
Mä opin, että lyhyessä ajassa on mahollista saada elämäänsä sellasia ihmisiä, joita ei unohda koskaan. Mä tiedän, että mulla on toinen perhe tuolla jossain kaukana, ja et mä oon aina tervetullut niitten elämään. Mä rakastuin, ja jouduin oppimaan miten päästää irti.
Kun multa kysytään kummonen vuosi oli, en vieläkään osaa sanoa mitään. Ajatus siitä elämästä ei enää saa kyyneleitä valumaan hirvittävän suuren ikävän vuoksi, vaan tilalle on tullut tunne siitä, et siellä mulla on niin paljon rakkautta, niin paljon ihmisiä joita mä rakastan. Ikävä ei oo kadonnut, mut nyt ymmärrän, et vaikka jotain loppuu ni jotain alkaa kans. Koska letting go doesn't mean forgetting.
On aika pistää tää blogi lepoon, ja jatkaa eteenpäin. Edelleen tarkistan kommentit, jos joillain on kysymyksiä, sillä kysyä saa aina ja se on ihanaa. Mä itse jatkan elämän pohtimista vaihtovuoden jälkeen ja muutenkin TÄÄLLÄ.
Kiitos ja kumarrus.
xoxo, Eveliina
Kiitos ja kumarrus.
xoxo, Eveliina
